Vietin aamupäivän pihamaalla. Tepastelin tiluksia tutkailen tilannetta. Mihin se kasvihuone nyt sitten laitetaan, ja miten päin? Oisko tää hyvä paikka? Tai ehkä sitten tää? Noh, aika pitkälle sitä paikkaa oli jo mietitty ja rupesin raivaamaan paikalta risuja pois. Taisivat olla tonttien rajalta kaadetun tuomen oksia jotka siirsin toiseen kasaan odottamaan jatkokäsittelyä. Mies luultavasti joutuu keksimään niille jotain jatkotoimenpiteitä

Yhdessä miehen kanssa pohdittiin laitetaanko kasvihuone pitkittäin vai poikittain ja mitä kaikkea muuta pitäis keksiä sen kasvihuoneen tiimoilta. Mutta eiköhän se jossain vaiheessa nouse tuohon pihalle. Miehellä on ainakin kova tavoite saada se pystyyn jo tänä kesänä. Mieheni tuntien en ole kovin optimistinen

Jossain vaiheessa luulin kuulevani harhoja, mutta mies vahvisti kuitenkin kuulohavaintoni: kurjen huutoja. Kuulin myös kuovin huudon. Pihalla käyskenteli myös naapurin kissanpentu. Toisen naapurin puupino romahti, sääli; ja iso työ kasata se uudelleen. Kissanaapurissa ei vaikuttanut olevan ketään kotona, mutta ehkä he istuivat sisällä.

Pohdiskelimme paikkaa myös raparperille. Jos anopilta saisi alkuja.

Piha ja puutarha <3

Esikoiseni pyysi sähkökitaraa jo vuosi sitten. Sanoin silloin, että odottaisi vuoden ja kun ollaan omassa talossa niin sitten voi saada synttärilahjaksi jos vielä haluaa.

Lisäänpä tähän aikuisten makkarin kuvan kun sitä ei aiemmin ole ollut.

Esikoinen teki isänsä avustuksella minimunakkaita. Oikein hyviä oli vaikka pikkuisen olivat pohjasta kärähtäneet =D

Esikoinen oli tehnyt koulussa kirjatelineen ja kuopus telineessä riippuvan korun jota käytin anoppin luona äitienpäiväkahvilla.

OIKEIN AURINKOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE!

Näinpä vallan merkillistä unta!

Kaikkein merkillisintä siinä oli se, että se oli hyvin todentuntuinen. Tiedättekö kun aika usein kun näkee unta niin näkee sen niin kuin katselisi filmiä, ja näkee myös itsensä kokonaan. Tässä unessa minä katselin omien silmien läpi ja näin itsestäni sen mitä nyt normaalistikin näkee jos ei peiliin katso.

Ihan kaikkea en kyllä muista. Jossain talossa olin. Sinne tuli joku heavy/rockhemmo, joku muusikko joka ei nyt ihan julkkis ollut olevinaan mutta kuitenkin silleen että sillä vähän nimeä oli. Joku sanoi minulle sen nimenkin (en vaan muista sitä) ja totesi perään "Te sopisitte hyvin yhteen." Mä olin että just joo heh heh, jopas vitsin murjaisit. Sitt mä olin jostain syytä menossa suihkuun/saunaan äitini kanssa. Se hemmo tuli sieltä suihkun puolelta pukuhuoneeseen ja kuivaili itseään. Ja me vaan äidin kanssa tyynesti riisuttiin.  Jotain lyriikka se hemmo heitti mun perään, mutten muista enää mitä se oli. Mä mulkaisin sitä alta kulmain aika pahasti. Tosi ärsyttävä tyyppi. No mä selvisin sieltä saunasta/suihkusta poiskin ja tongin kirjahyllyä ja etsin jotain kirjaa. Se hemmo soitti jotain musiikkia aika kovaa ja minä tunsin biisit ja lauleskelin mukana. Ja yhtäkkiä huone oli täynnä sähkö ja tiesin että se hemmo oli samassa huoneessa. Oikein niskakarvat nousi pystyyn! Mä päätin että en ole huomavinaankaan ja olin edelleen etsivinäni sitä kirjaa vaikka en enää yhtään muistanut mitä etsin  Se hemmo kysyi jonkun ajan päästä onko hyvää musiikkia (kun mä siis edelleen lauleskelin myös) ja mä äänähdin siihen jotain myöntävästi. Ja mua ärsytti ihan kamalasti se että se hemmo suhtautui tilanteeseen (ja minuun) kauhean huvittuneesti. Ihan sama kuin olisi sanonut "turhaan siinä pyristelet, asiat tapahtuvat sittenkin"  Että olikin raivostuttava tyyppi!!

Että tässä sitt vissiin odotellaan että tapahtuu jotain mille minä en voi yhtään mitään vaikka yritänkin olla niin kuin en tietäisi mitä on tapahtumassa. Uusi työpaikka? Tms?

Kävimme tänään katsomassa koiramammaa. Vielä ei ole 100 % varmaa, että pennut ovat tulossa. Parin kolmen viikon päästä saamme tietää varmuudella. Meille on luvattu että saamme ostaa narttupennun. Rotu on keeshond.

Jännää ja ihanaa! En ole aikuiselämässäni omistanut koiraa. Silti sitä luulee muka tietävänsä miten koiria kasvatetaan. Saattaa olla että koira tulee kasvattamaan koko perhettä

Odotamme kyllä innolla kaikki uutta perheenjäsentä. Minä lupasin jo muutama vuosi sitten, että kun esikoinen menee kouluun niin voimme harkita ja keskustella jonkun lemmikin hankkimisesta. Noh, olemme harkinneet ja keskustelleet ja koiraan olemme nyt päätyneet.

Jos ja kun pennut ovat tulossa, syntymä sattuu juhannuksen tiennoilla. Ja näin ollen luovutus elo-syyskuun vaihteeseen. Sinne asti on siis odoteltava. Kennel on noin puolen tunnin matkan päässä, joten pääsemme toki pentuja sitten katsomaan jahka ovat tulleet maailmaan. Ja kun kasvattaja on noin lähellä niin aina voi käydä kyselemässä ohjeita ja apua jos tarvitsee. Lupasihan tuo tulla sitten katsomaan meille kotiin.

Ei kuitenkaan liene mitenkään huono addiktio tämä. Mullan möyriminen. Eilen olin melkein pahalla tuulella kun oli sateinen ilma enkä päässyt tonkimaan. Tänään menin. Sateen uhallakin. Uhkasi sataa lunta. Mä päätin, että ihan heti en sisällä lähde vaikka valkoista tuleekin taivaalta. Luovutti. Aurinko rupesi paistamaan

Mietin ilkeänkö julkaista seuraavan kuvan mutta kerrankos se kirpaisee. Mies otti kuvan puutarha-lookista ja tietysti mun piti vielä irvistääkin

Kuvittelin toki olevani kuin Laura Thyme, tuossa oikealla. Mutta se olikin vain unta!

Ostin eilen talikon.

Tänään kävin takapihan vuoren kimppun. Siitähän ei saa juurakkoa pois muuta kuin kääntämällä koko vuori pikkuhiljaa ylösalaisin. Pikkuhiljaa se tosiaan etenee, mutta kuitenkin.

Joku totesi toisaalla minulle, että olen löytänyt sisäisen myyräni. Totta tosiaan! Ihailin niitä juuria, ja lieroja, ja sitä maa-ainesta ja sen tuoksua. Nautin möyrimisestä ja tonkimisesta ja kääntämisestä.

Välillä piti istua lepämään. En ole tottunut ruumiilliseen työhön, eikä oikutteleva verenpainekaan ole vielä ihan kohdallaan vaikka aika hyvä onkin jo. Lisäksi olen viime viikolla ollut mahataudissa eikä vatsa ole vieläkään ihan kunnossa ja sekin vie voimia.

Koivupöllin päällä auringonpaisteessa istuessani suljin silmäni ja kuuntelin. Kevät lintujen laulua, lokin kirkaisu, tuulen sointi puiden latvoissa, kauempaa kuuluvat autojen äänet... okei, viimeinen ei oikein sopinut kuvaan ... naapurin haravan rapsutus... tietynlainen hiljaisuus taustalla. Kevään tuoksut leijuivat ympärillä.

Olen Kotona! Se iski yhtäkkiä; tunne siitä että olen vihdoinkin tullut kotiin. Vajaa 16-vuotiaana jouduin lähtemään perheen kanssa lapsuuden kodista enkä sen jälkeen ole ollut kotona missään. Kaikki on aina tuntunut niin väliaikaiselta. Ja nyt kun olin upottanut talikon ja sormeni maaperään, kuunnellut ympäröivät äänet... Vihdoinkin olen Kotona!

Muuten; tässä pihamaassa riittäisi työmaata muillekin. Että jos tekis mieli pihatöihin eikä ole omaa pihaa tai se oma piha ei riitä: tervetuloa kuopsuttelemaan!

Lumi on sulanut ja paljastanut takapihan toivottumuuden vyöhykkeen...

Muovien alla lienee terassientekotarvikkeet. En ole uskaltanut katsoa/kysyä.

Pihan nurkassa on tällainen vuori maata. Viime kesänä se kasvoi kaikkea mahdollista rikkaruohoista. Millä ihmeellä tämä kasa siivotaan?? Osa juuri möykyistä on kahden tai kolmen nyrkin kokoisia! Helpoimmalla pääsisi jos joku hakisi ilmaiseksi täyttömaaksi jonnekin jossa niistä rikkaruohon juurista ei olisi haittaa...

Lämpökaivon kansi.

Tämä ja 2 seuraavaa kuvaa on otettu sen kasan päältä. Loistava tilaisuus tähän kuvakulmaan.

Tuo katto on ihana! Mä tein oikean värivalinnan.

Lisäsinpä blogiini sivun kalevalainen jäsenkorjaus.

Minähän opiskelen toista talvea ko. kansanparannus muotoa. Hyvin antoisaa on ollut opiskelu. Siinäkin mielessä, että tämä opiskelu antaa myös muille jotain eikä vain itselleni! Minähän teen jatkuvasti kalevalaista jäsenkorjausta harjoitustöinä.

Huomasin perjantaina lehdestä, että Topin maatilamyymälässä olisi nyt kotimaista luomukanaa tarjolla. Vaikka olin jo päättänyt, että viikonloppuna ei lähdetä minnekään ja lorvitaan vaan kotona, niin muutin suunnitelmia. (osaan minä joskus olla joustava suunnitelmissani, vaikka toisinaan koko elämä menee sekaisin jos joku juttu ei mene niin kuin on suunnitellut...)

Niinpä eilisaamuna pakattiin itsemme autoon ja hurautettiin Muuruvedelle ostoksille. Mukaan tarttui kanojen lisäksi mm. papuja, mausteita, kasviksia, makeisia, voita, pensasmustikoita... Luomua kaikki.

Jotkut sanovat, että luomu rasittaa ympäristöä, että se on huijausta jolla voidaan kiskoa enemmän rahaa ja ettei luomuruoka edes maistu erilaiselta. Noh, asioistahan voi olla mieltä ja mieltä.

Minä kyllä maistan esim. mansikoissa eron. Ja pakastettukin luomumansikka maistuu huomattavasti paremmalle kuin tavallisesti viljelty kaverinsa. Mistäpä minä tietysti tiedän jos se vaikka onkin minun pään sisällä tuo makuero.

Olimme tänään töissä aamukahvilla ja joku huomasi että viereisen rakennuksen katolla juoksee joku. Siinä piti tietysti sitten selvittää mitä jännää siellä oikein tapahtuu. No ei sen kummempaa kuin että joku nuori mies oli pudottanut mattonsa vahingossa parvekkeelta. Hän kääri sen tyynesti rullalle mutta sitten tulikin ongelma: miten kiivetä pystysuorat tikkaat alas mattokäärökainalossa?

Yksi työkavereistani avasi ikkunan ja kysyi miten nuorimies aikoo selvitä tilanteesta. Ei oikein kuulemma tiennyt. Me pyysimme hänet sisään ikkunasta Olihan se nyt toki helpompi reitti kuin yrittää tikkaita alas maton kanssa ja alaovesta sisään jne. Oli jonkin verran koominen näky kun nuorimies istui mattokäärön kanssa ikkunalaudalla. Hän oli hiukan hämmentynyt kun pääsi sisälle: "Näin paljon naisia... Mistä täältä pääse ulos?" No kieltämättä meillä on paljon naisia kun kaikki 14 työntekijää edustavat ko. sukupuolta.

Ja koska työpaikalla ei ole kuin naisia, yksi nuorimies aiheutti varsinkin poistuttuaan yleistä hälinää.

Meillähän kulkee yleisenä vitsinä, että huolto- ja remonttimiehet eivät uskalla tulla meille ja nekin jotka uskaltaa, irtisanoutuvat työstään seuraavana päivänä

Mutta harvoin sitä tulee nuorimies lentävällä matolla työpaikan ikkunasta sisään.

Olen hiukan opiskellut astrologiaa tänä talvena. Alussa se oli täyttä hepreaa ja ajattelin ettei siitä mitä tule. Mutta yllättäen mä tajusinkin siitä jotain! Suurin piirtein ymmärrän mitä huoneet tarkoittaa ja asteet, ja osaan katsoa merkistä mikä planeetta on kyseessä... paitsi välillä osa unohtuu mutta mitäpä siitä, aina voi tarkistaa papereista.

Mutta astrologia on tosi mielenkiintoinen sekä laaja ja syvä aihe. Voi kun jostain saisi lisätunteja päiviin!

Tänään tutkailin parin ystävän kanssa heidän syntymäkarttaa ja omaanikin jälleen kerran. Oli tosi mielenkiintoinen ja hauska ilta!

Sellainen tupsahti viime viikolla postin mukana.

Ihan kiva juttu, mutta en ole tilannut sellaista. Enkä ole edes sen pankin asiakas josta kortti tuli!

Hetken asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että kortti erään yhdistyksen kortti, vaikka en olekaan enää ko. yhdistyksen rahastonhoitaja. Selvittelin asiaa ja nähtävästi on niin, että siinä vaiheessa kun minulta on lakkautettu tilinkäyttöoikeudet, on tuo kortti kuitenkin jäänyt jostain syystä edelleen minun nimelle. Ja sehän lähtee sitten automaattisesti.

Nyt minun sitten pitäisi käydä konttorissa viemässä kortti takaisin. Jahka ehdin...

Huomasin, että olen päivittänyt blogia noin kerran kuussa viime aikoina. No hui! Ennen päivitin blogia melkein joka päivä! Mitä kummaa on tapahtunut?

No väsymys. Ei blogiin vaan ylipäätään. Mennyt 2 vuotta on ollut ehkä pikkuisen rankkaa: entisen kodin myynti, muutto anoppilaan, rakentamisen suunnittelu ja aloitus, muutto rivariin, rakentamisen jatkuminen, muutto anoppilaan, epätoivo siitä kestääkö rakentaminen ikuisuuden, muutto omaan kotiin... sekaan sopii synttäreitä, hautajaiset, häät, opiskelu, työpaikan vaihto... Nojaa, eihän mun elämässä mitään tapahdu

Nyt ajattelin kuitenkin parannella tapojani ja jaaritella joutavia blogin täytteitä.

Viikonloppuna siis juhlittiin tupareita. Tupa oli täysi. Ja uskokaa pois, meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisitte voineet olla mukana! Saunakin lämpesi, ja muutamat meistä nauttivat sen löylyistä. Rääppiäisiä syödään vieläkin

Yksi tuparilahja oli lupaus kasvihuoneesta. Eli jossain vaiheessa varmaan tulette lukemaan sen tuomista riemun ja suuren epätoivon hetkistä. Puutarhahommia odottelemme muutenkin koko perhe.

Eilen olikin sitten aika muuttunut kesäisemmäksi kun aamulla heräsimme. Nämä kellojen siirtelyt eivät ennen ole minuun juuri vaikuttaneet. Mutta syksyllä huomasin, että elämä meni hetkeksi sekaisin. Kroppa ei tykänny. Eikä se tykkää nytkään. Joko minusta on tullut liian vanha siirtelemään kelloja tai sitten herkempi tämmöisille tekoajansiirroille.

Töissä on ollut vuoden kiireisin aika: tilinpäätökset. Osa on edelleen tekemättä mutta onneksi olen siinä jo voiton puolella. Huhtikuun puolella on luvassa tilinpäätösruokailu ja -teatteri <3

Olen kipuillut terveyteni kanssa. Menin vihdoin ja viimein marraskuussa työhöntulotarkastukseen. Enpä ollutkaan ollut töissä vasta kuin vuoden. Mutta siellä sitten selvisi, että verenpaine on pilvissä! Sepä sitten selittikin miksi päätä särkee, korvissa humisee, sydän muljahtelee ja portaita ei jaksa nousta vaikka menisi kuinka hiljaista vauhtia. Reilu viikko sitten aloitettiin lääkitys ja katsellaan nyt kuinka sen kanssa käy; sopiiko se minulle ja auttaako se.

Tänään kun tulimme kotiin, miesväki kipaisi lähikirjastoon. Sanottakoon tässä sivulauseena, että onni on kirjasto joka on nurkan naapurissa, kirjaimellisesti! Sinne uskaltaa päästää Herra 6 Weenkin yksinään, ja hän onkin perheemme ahkerin kirjaston käyttäjä ja käy kirjastossa 2 kertaa viikossa. Eihän vielä lukea osaa, mutta kirjastostahan voi lainata dvd-filmejä ja toisaalta kirjoista voi katsella myös kuvia. Noniin, olipas pitkä sivulause Miesväki siis kipitti kirjastoon ja minä päätin olla ahkera perheen äiti ja pistää pyykit pyörimään.

Siinäpä meinasin kuulkaa mennä sormi suuhun meikäläisellä. Kerran olen miehen kanssa katsonut yhdessä miten tuo uusi kone toimii. Mutta kertaakaan en ole sitä itse käyttänyt koska pyykinpesu on ollut mieheni kotityö! Olinpa kuitenkin melko näppärä koska sain pyykit pyörimään, vaikka suurin epäselvyys oli siinä etten tiennyt mihin suuntaan hana on auki. Kyllä siinä luki off ja on, mutta ei siitä selvää saanut kumpaanko suuntaan kääntäessä se off on päällä ja kumpaan on. Mutta kyllähän se selvisi sitten kun kone rupesi ottamaan vettä... että mies oli jättänyt hanan auki ja minä sitten olin sulkenut sen. Avasinpa uudestaan.

Koska miesväki oli edelleen kirjastossa, siirryin seuraavalle koneelle ja tyhjensin puhtaat astiat tiskikoneesta. Ja reippaana perheen äitinä myös täytin sen likaisilla astioilla. Siinä vaiheessa pojat tulivat kotiin ja nuorimmainen opasti minne se tiskiainetabletti laitetaan. Se olikin kuulkaas ovelassa paikassa se tiskiaineen paikka. Sitä luulisi että se on joka koneessa siinä koneen etuseinämässä, eikö vaan. Mutta eipä se tässä koneessa ollutkaan! Se olikin koneen sisällä korin etuosassa. Sain siis tabletin koneeseen. Jälleen oli se hetki edessä, että piti miettiä miten se kone saadaan käyntiin. Ei se niin vaikeaa ollutkaan ja tällä kertaa hanakin aukesi ensimmäisellä yrittämällä.

Siinä vaiheessa mieskin tuli kotiin ja oli hämmentyneen näköinen. Ei ehkä liian usein kannata yllättä tällä tavoin ettei se vaan totu siihen että vaimokin tekee kotitöitä...

Tästä tuli mieleen roolikasvatusilta meillä kotona. Mieheni laittoi ruokaa, ja mitä tein minä: kokosin porakoneen kanssa meidän uutta sänkyä. Ettei vaan pojille jää epäselväksi miten päin nämä naisen ja miehen roolit menee

Joko mä jaarittelin tänään riittävästi. Ehkä. Taidan sulkea koneen ja kaivaa jonkun kirjan esille.

Jaksoitko lukea kaiken?

Vihdoinkin kameran laturi löytyi! Tarpeetonta tietenkin kertoa, että se oli edelleen anoppilassa, miehen väittäessä muuta. Ei siis ihme, että emme löytäneet sitä aiemmin! Mies hoksasi sen vahingossa käydessään äitinsä luona =D

Napsin eilen jotain kuvia tupareiden loppupuolella ja tänä aamuna vähän lisää. Kotimme ei tule koskaan olemaan sisustuslehden sivuilta, joten kuvatkin ovat sen mukaisia ;)

Tuparitarjoilua

Keittiötä

Olohuonetta. Sohvan selkänojalla lojuva peitto on minun virkkaama isoäidin ruuduista.

Kaapin päällä olevan budhan ostin loppukesästä puutarhaa varten alesta. Jossain välissä nostin sen tuonne kaapin päälle pois tieltä. Ja minusta tuntuu, että saakin jäädä sinne =D

Miikan huonetta. Pojat nukkuvat toistaiseksi samassa huoneessa.

Tämä alkoi jo viime viikkolla, tai ehkä jo aiemmin. Mutta silloin kun kriisi oli pahimmillaan, en osannut kirjoittaa asiasta.

Minulla on ollut vuosia hyvin vahva maailmankuva johon kuuluvat enkelit, henkioppaat, ylösnousseet mestarit, jälleensyntymä, se että kaikki yhtä... Ja yhtäkkiä kyseenalaistan kaiken!

Sanoin itselleni, että olen täydellinen idiootti kun uskon asioihin, joita en voi edes itselleni todentaa. Sekin vähän mitä olen joskus kokenut, oli itsesuggestiota ja ryhmähysteriaa. Ikinä en ole saanut mitään vastausta kun apua olen pyytänyt joten esim. enkeleitä ei olekaan. En ole koskaan varsinaisesti nähnyt enkeliä, vaikka olen kuullut että jotkut näkevät, muka. Taitavat vain huijata tai uskotella itselleen näkemiään asioita hyvin vahvasti. Ehkä ovat vielä sekopäisempiä kuin minä.

Tuskallista, sanoisin, noin lievästi ilmaistuna. Heittää roskikseen elämänsä perusta.

Olin vihainen kun en saanut apua vaikka pyysin. Olin vihainen kun en näe. Olin vihainen kun elämä ei vaan suju. Olin vihainen sille, että 40 vuotta on mennyt jonnekin. Olin niin vihainen koko elämälle. Ja väsynyt. Olen edelleen.

Silti pikkuhiljaa yritän koota sirpaleista maailmankuvaani uudelleen kokoon. Monet asiat tuovat silmiin kyyneleet, olipa tunne asiasta sitten iloinen tai surullinen.

Joku viisas on sanonut, että on hyvä joskus epäillä omaa uskoaan, mutta uskoa omaa epäilyään on hulluutta. Minä olen hyvin lähellä tuota jälkimmäistä...

Ja odotan, että jotain tapahtuisi. Että jokin asia avaisi jotain. Että joku asia koskettaisi ja herättäisi. Koska oli aika kun koin, että olin lähellä henkimaailmaa. Nyt tuntuu, että se oli unta tai uskottelin itselleni asioita joita ei ollut oikeasti olemassa. Kyllä, pyysin pientä taukoa ja se tietysti on suhteellista. Nyt minä pyydän (jo toisen kerran), että tauko voisi olla ohi...

Pyydän anteeksi kaikilta, jotka niitä kuvia uudesta kodista odottavat.

Minulle on iskenyt jonkinlainen taisteluväsymys. Ei jaksa niin ei jaksa. Osa tavaroista on vielä purkamatta. Vaikka eilen kyllä huomasin, että yhdessä huoneessa oli aika monta tyhjääkin laatikkoa pinossa. Nekin pitäisi palauttaa. Siinäkin asiassa on ollut väsymys.

Väsymyksen lisäksi on käynyt niin, että kameran laturi on jossain erittäin hyvässä tallessa. Me emme vain tiedä missä tämä talle on. Joten tyhjä kameran akku on ollut myös esteenä kuvien ottamiselle.

Joten joudutte odottamaan siihen saakka kunnes minä ja kamera toivumme sellaiseen kuntoon, että kuvien ottaminen onnistuu. Josko viimeistään maaliskuussa kun on luvassa tuparit...

Monen monen monen kuukauden odotus on päättynyt. Olemme kotona! Kuoppaharjussa. Se on tämän tontin vanha nimi ajalta jolloin tämä oli tila. Mielestäni se on mukavan ristiriitainen nimi =)

Kannettiin muutaman uutteran apulaisen kanssa tänään tavarat taloon ja osa tavaroista on kaapeissa hakemassa paikkaansa. Kyllähän tässä menee aikaa kun puretaan tavaroita kaappeihin ja pohdiskellaan niille sopivat paikat. Mutta meistä kaikista on vallan ihanaa olla omassa kodissa!

Ja täällä ei ole kuuma ;D Melkein päinvastoin vielä kun täällä ei ole asuttu ja vaikka täällä on ollut lämmöt päällä niin kyllähän täällä on asumattomuuden tuntu vielä. Oviakin tuli pidettyä auki kun tavaroita kannettiin sisään.

Kyllä koti on ihana <3

Kuviakin varmaan seuraa jossain vaiheessa kun saadaan pahin kaaos purettua.

Loppumetreille asti pääsin niin, että napisin epäkohdista lähinnä miehelleni. Mutta eilen taittui kamelilta selkä ja viimeinen oljenkorsi tuli kuormaa.

Raivari kohdistui sekä mieheeni että raksalla pyöriviin muihin äijänkuvatuksiin.

Lauantaina on muutto. Ja rehellisesti sanottuna se on ainoa sopiva viikonloppu muuttaa tässä lähiaikoina. Olin sanonut moneen kertaa miehelle, että tiistai-iltana pitää talo olla siinä kunnossa, että keskiviikkona pääsee siivoamaan.

Ja mitä näenkään kun menen puoli 7 maissa illalla viemään taloon siivousvälineitä: mitään, siis kerrassaan mitään ei ollut tapahtunut raksaromun raivauksen saralla! Päinvastoin, romun ja roinan määrä oli lisääntynyt sitten viikonlopun! Suoraan sanottuna näin punaista. Ja varmasti naapuritkin kuulivat, että nyt siellä sai akka emäraivarin. Timpuri ja sähkömies varmasti kertovat kylillä, että kyllä siellä Kuoppaharjussa on äkäinen hullu akka... Oma mies sentään osasi odottaa tällaista. Ja mitähän sekin oli lusmunu eilisen kun piti vapaa päivän juuri tämän roinan raivaamisen takia.

Mutta tässä on ollut yli ½ vuotta aikaa tehdä talo valmiiksi. On ollut viikkoja kun timpuri on ollut raksalla mutta mielestäni siellä ei ole tapahtunut mitään vaikka on laskutettu täysistä päivistä. Vähän sama vika sähkömiehellä. Lisäksi minua raivostuttaa se, että tupakantumppeja on heitetty pitkin MINUN pihaa ja tyhjiä tupakkatoppia löytyy sieltä sun täältä. Myös kaikkea muuta roskaa on ollut pitkin taloa. Siivoaisivat edes omat henkilökohtaiset roskansa pois!! Onko niin perhanan vaikeaa pitää roskapussia käytössä? Vaikka se on ollut vasta rakenteilla, niin se on silti jonkun ihmisen koti! Tässä tapauksessa minun ja perheeni. Poikkeustapauksia lukuunottamatta kukaan meistä ei mene toisen kotiin heittelemään roskia lattialle, vai kuinka.

Noh, miehet olivat tekemässä töitä vielä klo 1 yöllä, kun mun mies luovutti ja tuli nukkumaan että ehtisi edes hetken nukkua ennen töihin lähtöä... Mutta luultavasti se ei johtunut minun raivokohtauksesta ja huutamisesta, vaan olivat jo etukäteen päättäneet tehdä pitkää päivää.

Onneksi äitini oli jo luvannut tulla siivoamaan. Olisin muuten todellisessa pulassa, vaikka roinat olisikin siivottu eilen kunnolla. Äidin piti jo tänään tulla aloittelemaan. Mutta sovittiin nyt ettei lähde tänään ajamaan 100 kilometriä sivunsa. Äiti ja hänen miehensä tulevat perjantaina matkailuauton kera, siivoavat päivän ja illan, jäävät yöksi ja lauantaina auttavat muutossa. Ja perjantai-iltanahan minäkin varmasti ehdi jo avuksi töiden jälkeen.

Onneksi on muuttoapua hyvin tiedossa joten saadaan tavarat näppäristi siirrettyä taloon.