Meillä ei ainakaan kuunnella. Tai varmaan äijät jotain kuuntelee muttei minua! Joka ikinen päivä mulla on sellainen tunne, että heilutelen huvikseni huuliani ja vain kuvittelen että niiden välistä tulee jotain ääntä... Viiden minuutin päästä kysytään juuri siitä asiasta mistä olin puhunut. Ihan niin kuin en koskaan olis puhunut asiasta mitään. Ja like father like sons; vapaasti suomeksi ei omena kauas puusta putoa.

Ei siis ihme, että minusta tuntuu että minulla on joku möykky kurkussa. Jotain on vissiin pahasti vinossa mun ilmaisukyvyssä kun en saa itseäni kuuluviin. Olen kokeillut eri äänen sävyjä, hiljemmin puhumista, kovemmin puhumista, huutamista... Mikään ei tunnu auttavan. Ainoa mitä en ole vielä kokeillut on puhumattomuus.