Mutta kauhean raskaaksi käy elo kun asuu toista vuotta väliaikaisesti jossain, kaivelee ruuanvalmistusvälineitä ja ruoka-aineita muuttolaatikoista, huomaa että kaikki harvinaisempi mitä tarvitsee kerran vuodessa on taatusti pakattu muuttolaatikkoon joka on varaston nurkassa alimmaisena, kaipaa kirjaa jota ei ole purettu laatikosta 1½ vuoteen, ei enää muista mitä vaatteita ehkä omistaa koska ne ovat epämääräisissä kasoissa jossakin nurkassa jne.

Minusta on alkanut tuntua, ettei minulla mitään omaa olekaan. Ihan kuin eläisin jonkun toisen elämää. Omistaminen ei ole minulle sinänsä itsearvo. Mutta kyllä minä haluan kuulua jonnekin. Haluan että minulla on Koti.

Ja tavallaan olen jo turtunut tuohon. Väliaikaista joten onko millään mitään väliä.

Muistuttakaa minua, että talon rakentamiseen ei kannata enää toistamiseen ryhtyä. Olin oikeassa kun sitä vastustin. Mieli vaan nyrjähti jossain vaiheessa...