Tulin eilisiltana kotiin ja pistin auton parkkiin. Pihalla oli mies, jonka tiedän olevan naapurien poika (ihan aika mies, vissiin vanhempi kuin minä). Tämä mies tuli sanomaan mulle: "Kannattaa opetella ajamaan autoa!" Tosi ilkeellä äänensävyllä. Minä olin ihan pelkkää kysymysmerkkiä. Kyse oli siitä ettei meidän auto ollut ihan just tismalleen keskellä ruutua! Toisella puolella oli ehkä 5 senttiä enemmän tilaa... Mutta auto oli selkeästi ruudussa eikä edes viivalla.

Ai mitäkö se kuului naapurin pojalle. No kun hänen äitinsä autopaikka on sillä toisella puolella jossa oli vähemmän tilaa. Sillä ei ollut merkitystä, että äidin autopaikan toisella puolella ei ole parkkiruutua ollenkaan. Nyt siihen on niin hankala parkeerata.

Totesin vaan rauhallisesti, että auton on ruudussa. Ja siksi toisekseen jos pistän kovin lähelle toisella puolella olevaa autoa niin emme saa lasta kyytiin. Pitäisi kuulemma vaihtaa autopaikkaa jonkun kanssa. Ehdotin kylmän rauhallisesti, että vaihdetaan me. Siihen ei ottanut kantaa ollenkaan. Urputi vaan että pitää opetella ajamaan. Minä totesin siihen että kyllä voi ihmisellä olla pieni elämä.

Mutta oikeasti pahoitin mieleni! Tiedän etten ole mikään huippuajaja. Iloitsen joka kerta kun saan auton ruutuun ilman venkslausta ja koko ajanhan tässä opettelen. Mulla ei siis vissiin olisi lupa parkkeerata mihinkään eikä vissiin ajaakaan ennen kuin olen harjoitellut useamman kymmenen vuotta niin kuin herrammattiautoilija itse. Miten voi joku ollakin niin ilkeä. =(((