Tajusin tänään että elän tällä hetkellä "SittKun"-elämää. Koska suurin osa elämästäni on laatikoissa pakattuna varastohuoneeseen, monet asiat ovat "teen ne sitt kun päästää omaan". Ei ole kivaa, ei tunnu hyvälle. Ruuanlaittokin on oma taiteenlajinsa täällä kun välineet on mikä missäkin ... Ja mä olen huono sopeutumaan. Mä yritän mutta joka päivä tulee jotain. Vieraan nurkissa eläminen ei oo helppoa.

Tuntuu että anoppi napauttelee koko ajan jostain ja nälvii. Ehkä mä vaan kuvittelen, ehkä mä vaan otan sen sanomiset niin ja mä yritän pistää ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta jatkuva kommentointi siitä että miten paljon meillä on tavaraa ja miten paljon me ostetaan ruokaa kaupasta (hyvänen aika! meitä on 4 ja me syödään 2 kertaa päivässä lämmin ruoka...), ja siitä miten myöhään me nukutaan (lomalla ollaan yhtenä ainoana aamuna nukuttu peräti kymmeneen...)... kaikki nämä kommentit alkavat käymään hermoille. Tänään askartelin kortteja ja anoppi kommentoi: "Mitä sinä olet tekevinäsi?" ARGH!! Miksi mä otan kaikki anopin kommentit niin raskaasti...

Ja multa meni äsken hermot ja sanoin tosi, tosi pahasti mun miehelle. Mä pyysin kyllä anteeksi mutta silti =(