Toukokuussa eräänä iltana ajelin Varkaudesta Kuopiota kohti, oli hämärää, vastaan tuli rekkoja (niitä nyt tulee aina...) ja yhtäkkiä ymmärsin niitä, jotka ohjaavat autonsa rekan alle. Muutaman sekunnin ajan (mutta vain muutaman, niin pienen hetken ajan ettei ajatukseen ehtinyt reagoida) tunsin suurta houkutusta tehdä niin. Se olisi ollut hyvinkin helppoa. Eihän siihen tarvita kuin pieni ranneliike ja oikea mielentila. Jatkoin kuitenkin kotia kohti; kohti nukkuvia lapsia ja odottavaa aviomiestä.

Silloin kirjoitin päiväkirjaan, että en oikeasti taida vieläkään olla ihan kunnossa.

Tänään ajoin taas yksin Varkaudesta Kuopiota kohti. Satoi, tuli rekkoja vastaan. Muistin toukokuiset ajatukset, eikä minulla ollut mitään tarvetta reagoida ajatukseen. Muistelin vain. Tajusin, että tällä hetkellä elämänjano on niin suuri, että ehdottomasti halua kokea kaiken mitä vastaan tulee! Että on niin paljon asioita joihin vielä halua vastauksen, asioita joita haluan kokea, ei tästä nyt jouda henkimaailmaan ;D Oikeastaan sateen takia päinvastoin ajoin varovaisemmin ja hitaammin kuin olisi oikeasti ollut tarpeen. Halusin päästä turvallisesti perille.

Muutamassa kuukaudessa elämä on jotenkin muuttanut suuntaa. Tai oikeammin minun kokemus elämästä on muuttanut suuntaa. On kiva olla olemassa! =)