Yöllä mies melkein ryki keuhkonsa pihalle. Sillä kummallisesti aina painuu keuhkoputkeen nuha. Ja vaikka normaalisti viikonloppuisin mies hoitaa aamu-ulkoilun Helmi kanssa niin minä nousin tänä aamuna kiltisti viemään koiraa ulos, että mies saa nukkua.

Sillä aikaa lapset olivatkin heränneet ja ruvenneet katsomaan telkkaria. Minä keittelin aamukahvia ja patistin lapsiakin syömään aamupalaa. Kömpiähän se mieskin juomaan teetä. Totesi itse että ei oo mummolaan lähtöä semmoisessa kunnossa ja soitti äidilleen että miniä ja lapset tulee mutta hän ei.

Niinpä minä sitten lähdin lapsien kanssa anoppilaan perinteisille Annin-päiväkahveille. Paikalla oli myös mieheni sisar miehensä ja tyttärensä kanssa. Kyllä oli riemu taas katossa serkuksilla, etenkin kahdella nuorimmaisella joilla on ikäero pari kuukautta. Malttoivat syödä kakkua, torttua, piparia ja pullaa, mutta sitten piti päästä leikkeihin.

Tulihan sinne muutakin väkeä, mm. mieheni eno puolisonsa kera ja jotain naapureita. Jossain vaiheessa lapset pistettiin ulos lumihommiin. Kun minä lähdin niin pojat eivät vielä malttaneet lähteä kotiin vaan jäivät serkkutytön kanssa lumileikkeihin. Kyllähän ne omia aikojaan käy muutenkin mummolassa niin osaavat kyllä tulla itsenäisesti kotiin.

Kotona tein lumityöt, kävin koiran kanssa lenkillä ja laitoin ruuan tulemaan. Sopivasti ehdittiin syödä ja huokaista ennen kuin lähdimme poikien kanssa kirkkoon laulamaan Kauneimpia joululauluja. Poikia vähän harmitti sinne lähteminen ja välillä tuntui olevan tylsää, mutta joskus saa vähän tuntuakin muka tylsälle. Tosin aika vähän oli muita lapsia mikä ihmetytti minua suuresti.

Luin pojille seuraavaa lukua Harry Potter ja Feeniksi kilta -kirjasta samalla kun söivät iltapalaa niin pääsivät ihan ajallaan nukkumaankin.