Olin tänään valokehoaktivoinnissa. Heti kun sain tietää että tällaiseen olisi mahdollisuus, olin käsi pystyssä "minä minä minä". Halusin siihen ehdottomasti.

Ja eikun makoilemaan ja kokeilemaan miten se tapahtuu ja tapahtuuko mitään ja miltä tuntuu.

Kyllähän se oli, huikeaa. Tavallaan se oli ihan tavallinen energiahoito mutta ei sitten kuitenkaan ollut. Kun tuli kehotus avata chakrat niin tokihan siinä ensin mentiin seitsemän peruschakraa, sitten sielutähti ja maatähti, sen jälkeen jalkpohjan chakrat, kämmenien chakrat ja sitä tietä sitten kaikki muutkin chakrat; sellaisetkin joita ei ehkä ole tullut ajatelleeksi. Jokaikinen pienikin chakra, jopa sormenpäissä, avautui ja loisti valoa. Minä olin valoa. Ja se valo oli tunne, kokemus!

Ei sitä osaa kuvailla. Se pitää kokea. Se tila missä oli kun jokainen chakra oli auki ja oli valo. Se on jotain niin huikeaa! Voi kun voisin antaa sen kokemuksen edes osittain teille kaikille! Ja kun siihen kutsutaan paikalle korkein itse... Sillä hetkellä kaikki, ihan kaikki on mahdollista. Sillä hetkellä ei epäile itseään, ei mitään. Tietää mitä on.

Vielä siinä vaiheessakin kun on jo palannut lähemmäksi arkitodellisuutta, ja kun vieressä aktivointia ohjannut sanoo "loista valoa", uskoo että niin voi tehdä joka ikinen hetki, joka päivä koko ajan.

Nyt kun tuosta huikeasta hetkestä on jo tunteja, kun on kuunnellut huutavia lapsia, haukkuvaa koiraa, kun on istunut saunassa, itkenyt kaksi jaksoa "Vain elämää", syönyt ja juonut... Nyt hyökkää ego tai mikä lie joka supattelee korvaan "Valoa? Ai sinä vai? Heh heh..." ja sitten sitä sanoo itselleen "Minäkö olisin valoa jonka pitäisi loistaa, ai siis minäkö" ja välillä vilkaisee peiliin "ai siis ton näköinen muija" ... "minäkö se olin joka oli valoa".

Miten sitä on niin hankala käsittää ja käsitellä? Juurihan minä sen muutama tunti sitten koin!

Mutta

Kyllä se siellä jossain on, valo. Se elää, se vahvistuu, ja samalla se herkistyy.