Heräsin aamulla ensimmäisen kerran siihen, että aura-autot olivat lähteneet liikenteeseen ja koirakin huomasi sen. Sitä tosin pelotti ja piti hetki haukahdella ja sen jälkeen se ryömi minun ja mieheni väliin sänkyyn ja makasi ihan kiinni minussa. On se tietysti hyvä kun jostain sitä turvaa löytyy. Kahdeksan maissa viimeinen sitten nousin ja lähdin koiran kanssa pihalle.

Aamupäivällä pojat ja mies menivät luistelemaan ja minä menin samalla reissulla Helmin kanssa koirapuistoon, että se saa juosta vapaana. Voi sitä onnen päivää! Niin pojilla kuin koiralla. Koirapuistossa on tietysti pikkuisen tylsää ilman seuraa mutta onneksi sinne tuli hetkeksi vanhus koira joka pikkuisen jaksoi innostua pennun kanssa. Helmi tosin ei tarvinnut kauheasti siihen, että jaksoi juosta ympäri puistoa hepulissa. Näytti siltä että toisen koiran läsnäolo kannusti riehumaan vaikka sitten yksin.

Ulkoilun seurauksena meillä kaikilla oli punaiset omenaposket. Ihan varmasti Helmilläkin oli, vaikka karvat peittivät sen punaisuuden. Pojat menivät vielä hetkeksi laskemaan mäkeä kun päästiin kotiin. Minä ja mies valmistimme lounaaksi lohisoppaa ja koira nukkui sikeästi.

Minä katselin nettiteevetä ja neuloin sukkaa. Minulla on vain tällä hetkellä sen sukan kanssa pulma kantapäässä ja yritän ymmärtää ohjetta. Täytynee katsoa huomenna uudestaan virkeämmillä silmillä.