Isäni on joutunut sairalaan aivoinfraktin takia. Oikea puoli on lievästi halvaantunut. Hoidot on aloitettu, kuntoutus ja puheterapia aloitetaan tällä viikolla mahdollisimman pian. Positiivista on se, että halvaus on lievä ja järki toimii.

Surullista ja ahdistavaa on se että me kaikki lapset olemme niin kaukana, pitkän matkan takana. Meistä ei ole apua! Tämä on juuri se tilanne josta olen joskus ollut huolissani, kun isä on yksin pohjoisessa...

Isä on aina liikkunut luonnossa. Miten isän käy jos hän ei enää pääse tunturiin ja metsään...