Miika (4,5 wee) oli eilen päiväunille mennessä sylkäissyt kaveria ja näyttänyt kieltä. Väärin, niin ei saa tehdä; tästä olen samaa mieltä. Asiasta oli keskusteltu, Miika oli pyytänyt anteeksi. Edelleen kuulostaa hyvälle. MUTTA: sen jälkeen Miikalta oli rangaistukseksi otettu rakkaista rakkain unilelu pois ja pojan oli pitänyt nukkua ilman turvallista unilelua!

Jumalauta mä älähdin tässä kohtaa. Sanoin tosi napakasti että nyt minä en hyväksy tätä. Lapselta ei oteta turvalelua pois, se on julmaa! Täti ei ottanut ollenkaan asiaa kuultavaksi. Jouduin korottamaan ääntä. Täti sanoi että keinot loppuvat. Siis anteeksi mitä??? Tähän asti ei olla oltu tietoisia siitä että meidän poika on niin paha häirikkö että hänen kanssaan aikuisilta loppuvat keinot kesken! Tosin joo jatkuvasti olemme saaneet kommentteja siitä että pojan pitää aina päiväuniaikaan päästä kakalle, että hän ruokapöydässä pulisee ja toisinaan suutahtaa jostain asiasta jota on pyydetty tekemään ja hän ei ole halunnut tehdä sitä. Normaalia mun mielestä. Mutta että tilanne on niin paha että keinot loppuvat kesken, eka kertaa kuulimme tästä.

Miika itse kertoo että hän on aina viimeisenä menossa vessaan ennen päiväunia, ja pääsee aina viimeisenä päiväunille, ja saa aina viimeisenä ruokaa. Noh, pojan käsitys sanasta viimeinen on tunnetusti vajavainen, mutta selkeästi hän kokee että häntä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.

Mutta että unilelu pois?? Minä sanoin vielä lähtiessä että säännöt on aikuisillekin samat ja tämän päiväinen teko oli pahinta henkistä väkivaltaa mitä lapselle voi tehdä. Täti totesi että tuskin pojalle siitä nyt traumaa tuli. No ei varmaan tullutkaan mutta silti se oli mun mielestä varsinkin tapahtuneeseen nähden julma rangaistus.

Tänä aamuna päiväkodilla se eilinen täti ilmoitti, että tilanne on niin paha että paikalle pitää kutsua kelto. (kiertävä erikoislastentarhanopettaja) MITÄH?!?!? Mä kysyin miksi meille ei ole kerrottu tätä aikaisemmin. No kuulemma vasta tässä muutaman päivän aikana vanhemmat ovat kertoneet että heidän lapsensa pelkäävät Miikaa ja että Miika joka päivä kiusaa ja että tilannetta on seurattu kesästä asti. Hetkinen hei?! Eletään lokakuuta?! Meille ei ole asiasta kerrottu. Päivät ovat useimmiten olleet normaaleja ja ok. Silloin tällöin on sanottu että Miika tönäisi tms, mutta että asia on sovittu. Ja nyt yhtäkkiä meidän poika on kiusaaja?

Hyvä, jos näin on niin siihen pitää puuttua. Totta kai.

Miika itse on kertonut useampaa otteeseen että häntä kiusataan, hänellä ei ole kavereita, ja hänellä on tylsää tarhassa. Minä olen varmasti ollut tosi tyhmä kun en ole älynnyt tähän puuttua ja kysellä aikuisilta tarkemmin. Kun toi on nyt mennyt vähän sen piikkiin, että Miikan mielestä kiusaaminen on sitä ettei saa leikkiä just sillä lelulla kun haluaisi tai hänellä ei ole kaveria jos just se tietty lapsi ei leiki hänen kanssaan. Mun olisi varmaan pitänyt kuitenkin tarttua tuohon.

Koska jos näin on että Miika kiusaa muita, niin sehän tarkoittaa että Miikalla ei ole itsellään hyvä olla tällä hetkellä. Kun meillä ei ole aiemmin ollut tällaista ongelmaa ja mä en suostu uskomaan että meidän iloinen, sosiaalinen kaikkien kaveri olisi luonteelta yhtäkkiä viime kesänä muuttunut niin paljon... Jos olisi kyse teinistä niin voisin vaikka uskoakin mutta Miika on alle 5 wee.

Täti ei halua enää keskustella mun kanssa kahden. Ei kuulemma uskalla. Mä korotin ääntäni. Jei. Ihan sama. Kutsukoon vaikka viisi ulkopuolista paikalle.

Ja mitähän muuten oli muutamia päiviä sitten. Muutamia päiviä sitten paikallisessa ilmaisjakelulehdessä oli kuvan kanssa juttu jossa minä puhuin Kuopion Parapsykologisesta seurasta...

Ja mä olen edelleen sitä mieltä että ongelmaan ratkaisu ei ole se että otetaan unipupu pois. Pitäisihän päiväkodin henkilökunnan tajuta tuollainen asia. Jos me ollaan just muutettu paikkakunnalle, isoveli ei ole enää tarhassa vaan aloitti koulun yms., niin ehkä lapsella VOI olla jonkinasteinen turvallisuusongelma. Ja sitä tuskin parantaa se että se turvaunilelu otetaan rangaistukseksi pois...

Ehkäpä päiväkodilla voisivat miettiä miten he ovat onnistuneet tukemaan lasta muutoksen keskellä. Eikä ensimmäisenä ilmoittaa, että olisi syytä keskustella ajan kanssa perheemme kasvatusperiaatteista...