Olen nyt lueskellut aiemmin linkittämääni juttua enkeli- ja tähti-ihmisistä. Pidän itseäni melko vahvasti enkeli-ihmisenä, vaikka se ei välttämättä aina näy päällepäin. Aikakaudet ovat tuoneet mukaan katkeruutta, turhautumista, kyynisyyttä, skeptisyyttä...

Miten ihmeessä saan kaikki lukot auki? Miten ihmeessä voisin välittää rakkautta kun kaikki tuo itseinho ja muut negatiivisuudet tuppaavat tielle? Miten voin edes hyväksyä sen että minulla on tuo tehtävä? Miten voi käsitellä sitä että en luultavasti tässä elämässä koskaan tule saamaan fyysiseltä tasolta hyväksyntää sille mitä olen? Kun minulla on niin suuri tarve kuulua ryhmään, joukkoon, saada hyväksyntää, mutta toki siis omana itsenäni. Miten luon sen tunteen, että olen oikeassa paikassa ja suoritan jumalan suurta tehtävää rakkaudessa? Miten poistan sen vuosisataisen yksinäisyyden tunteen, sen eristyksissä olemisen tunteen?

Vaikka minulla on perhe, ystäviä, ja vaikka kuulun yhteen jos toiseen yhteisöön, niin koskaan en tunne olevani "kotona" enkä täysin kaltaisteni joukossa. Olen koko elämäni etsinyt yhteisö jossa toimitaan harmoniassa ja yhteisymmärryksessä, joskus jopa ilman sanoja. Ei ole löytyny...

Muistan miten lapsena ja nuorena mietin, mitä ihmettä minussa on vikana kun olen yksin. Mitä olen tehnyt väärin,  minussa on varmaan jotain pahaa ja virheellistä niin paljon... En pitänyt muiden kilpailuasetelmista (en pidä edelleenkään) enkä kilpailuhenkisyydestä. Olen varmaan aina halunnut "olla kaikkien kaveri" ja jotenkin mennyt vähän ymmälleni kun kaikki eivät toimikaan niin. Olen aina myös uskonut lauseeseen "Amor vincit omnia" eli rakkaus voittaa kaiken. Ja välillä turhautunut ja tuskastunut kun näin ei näytäkään käyvän. Odotan aina liian suuria ja nopeita tuloksia, edelleen. Lähetän valoa ja rakkauta, miksi toinen ei voi ottaa sitä vastaan, miksi se on edelleen synkkä, negatiivinen, ahdasmielinen, sairas... Parane! =P

Polku on kuljettavana...