Onko minun kaikissa parisuhteissa ollut suurta vikaa, vai onko minussa itsessäni vikaa? (tai siis minun päässähän on todistettavasti vikaa mutta liittyykö se tähän? ;D)

Palstalla oli jälleen tänä aamuna keskustelua siitä voiko olla olemassa seksitöntä parisuhdetta ja onko se silloin enää mikään parisuhde. En nyt puutu kauheasti siellä käytyyn keskusteluun. Tuon keskustelun seurauksena jälleen kerran kävin miettimään omia parisuhteitani, nykyinen mukaan luettuna.

Minulle itselleni ei ole koskaan henkilökohtaisesti ollut seksi mitenkään tärkeää. Voin aivan hyvin mennä eteenpäin seksittä kuukausia, vuosia. Ei kiinnosta. Ja olen joskus jopa ääneen miehelleni sanonut, että se on turhaa ajan hukkaa ja sinäkin aikana voisi tehdä jotain muuta mielenkiintoisempaa! Okei, olen kyllä mukana asiassa jos miestä kiinnostaa ja satun olemaan suht hyvällä tuulella enkä ole yliväsynyt.

Minulla ei siis ole tarvetta seksiin. Minulle on tärkeää parisuhteessa se että toisen kanssa voi keskustella erilaisista asioista, että jaetaan yhteistä arkea ja vastuuta perheestä, että voin olla ja ilmaista itseäni sellaisena kuin olen. Tämä on minulle parisuhde.

Minua kuitenkin vahvasti hämmentää enemmistön käsitys siitä että seksin pitää kuulua viikkoittain parisuhteeseen. (lukuunottamatta tiettyjä poikkeuksia kuten sairastaminen yms.) Olenhan joo aina tiennyt olevani vähän erilainen ja outo. Tämä saa kuitenkin minut pohtimaan, onko minussa tai parisuhteessani jotain vikaa kun minusta tuntuu tältä.

Minä en myöskään pidä jatkuvasta halailusta, hipelöinnistä, kyhnäämisestä ja pussaamisesta. Liika läheisyys ahdistaa!

Saatan jopa kirjoissa harppoa seksikohtausten yli jos niitä on monta samassa kirjassa. Yhden saatan jaksaa lukea mielenkiintoisena satuna vaikken ymmärräkään kuvattuja tilanteita...

Nyt en oikein tiedä pitäisikö minun ajatella, että parisuhteessani on jotain pahasti pielessä...