Olen jo kauan puhunut avoimesti mm. töissä maailmankatsomuksestani. Ei liene salaisuus, että elämääni kuuluu enkelit, energiaparannus jne. Asiat ovat johtaneet yhdestä toiseen...

Monien mutkien kautta olen päätynyt tekemään muutamia energiaparannuksia työkavereille ja myös puhumaan ihmisille näistä maailmankatsomukseen liittyvistä asioista tavalla joka muistuttaa opettamista.

Eräänä päivänä toissa viikolla kuljeskelin työpaikan yläkerrassa. Seisoin erään oven takana ja mieleni teki mennä sisään ja kysyä huoneessa olevalta työkaverilta onko kaikki kunnossa. Sitten pudistin päätäni ja totesin ettei siihen nyt kyllä mitään syytä ole. Palasin huoneeseeni alakertaan. Tunne oli edelleen voimakas joten kysäisin ko. henkilöltä sähköisellä viestimellä onko hän ok. Vastaus tuli heti: "En ole. Juuri sanoin että minun on tosi huono olla. Ihan kuin joku veisi kaiken energian". Jahas... Kirjoitin hänelle että tekee suojauksen, heti. Kuulostelin alakerrassa miten menee. Lopulta kiipesin takaisin rappusia yläkertaan, astuin ovesta sisään koputtamatta, ja puutuin pelin. Arkkienkeli Mikaelin joukot suojaksi, samoin Mikaelin viitta. Ja totesin äänettömästi niille kahdelle energiamuodolle jotka veivät työkaverini energiaa, että heillä ole mitään asiaa olla siellä ja heidän tulee poistua välittömästi.

Työkaverini itki täysin voipuneen ja kyseli mitä hänelle tapahtuu. Annoin hänelle aikaa rauhoittua ja kerroin hänelle, että kyseessä oli energiahyökkäys ja hän on varmaan kokenut sellaisen aikaisemminkin. Työkaverini on herkkä näkemään, kuulemaan, haistamaan. Hän on selväaistinen. Mutta hän ei ole tiennyt näistä asioista mitään ja on ajatellut olevansa tosi outo. Kukaan ei ollut kertomassa eikä auttamassa. Neuvoin hänelle lisää suojauskeinoja. Selitin että hänen ei todellakaan tarvitse luovuttaa energiaansa kenellekään. Myöhemmin samana päivänä energiahyökkäys toistui mutta hän selvisi siitä itse ohjeillani, ainakin suurimmaksi osaksi.

Kun sinä iltana pääsin kotiin, jäin pohtimaan sitä millaiseksi elämäni on mennyt. Se nyt vaan oli jo liikaa mielelleni että ryntäilen kesken työpaikan energiahyökkäyksen väliin. Mistä minä sitäpaitsi edes tiesin, että jotain olin menossa? Mitä ihmettä MINULLE tapahtuu? Olenkohan sekoamassa? Okei, vaikka mieleni tällaisia pyörittikin, niin sydämessäni tiesin, että noin oli tapahtunut enkä todellakaan ole sekoamassa, vaan minulle tuodaan uusia tehtäviä koska olen avautunut lisää ja minä saan koulutusta. Silti päätin, ettei minun tarvitse näitä asioita yrittää yksin käsitellä. Varasin ajan yhdelle tuntemalleni henkiselle opettajalle.

Maanantaina töiden jälkeen menin hänen luokseen. Keskustelimme asioista. Hän vakuutti minulle ne samat asiat jotka tiesin jo. Kun korostin työkaveristani, että hän on niin kauhean herkkä, opettaja totesi minulle "Kyllä sinä itse olet ihan yhtä herkkä, mutta sinulle se on luonnollinen asia. Olet luonnon lapsi." Jaa-a, niinkös se onkin. Tarkemmin ajatella se varmasti onkin juuri niin. Henkinen opettaja on näkijä ja parantaja, ja hän sanoi tekevänsä minulle hoidon. Suostuin, koska tunsin että se oli paikallaan. Sain energiahoidon jossa paikalla oli hyvin korkeita energioita. Yhtäkkiä hoidon aikana mun vasen käsi rupesi elämään omaa elämää, se nyki ja nytkyi kuin joku ulkopuolinen olisi säädellyt hermostojärjestelmääni. Opettaja kysyi mikä mun kädellä on. Sanoin etten tiedä. Hän pyysi minua kuuntelemaan vastausta. Kuuntelin ja totesin, että tässä taas palataan Atlantikseen ja luottamukseenn. Hän kysyi mitä siitä. Sanoin, että minulla on vahva tunne siitä että olen puhunut ihmisille Atlantiksella jotain jonka olen tuntenut olevan oikein, sitten on tapahtunut jotain joka on mennyt tavallaan vikaan kun ihmiset ovat luottaneet minuun ja nyt minulla on tunne että olen tehny väärin vaikka en ollutkaan. Hyvin sekavaa. Opettaja sanoi minulle, että olen ollut Atlantiksella ja välittänyt hyvin korkeaa rakkautta ja puhunut siitä. Mutta koska muutamat ihmiset Atlantiksellakaan eivät olleet valmiita ottamaan vastaan viestiä sen oikeassa muodossa ,se johti tiettyihin seuraumuksiin. Ymmärrän. Siksi siis minulla on tuo tunne. Samalla tajusin mistä tulee se tunne, että jään joskus kauhean tarkkaan miettimään millä sanoilla ilmaisisin itseni ettei minua ymmärrettäisi väärin! Koen myös kauheana vääryytenä sen jos sanojani vääristellään.

En ollut parannusprosessissa vain vastaanottava osapuoli vaan osallistuin itseni parantamiseen. Aika mielenkiintoinen prosessi.

Juttelimme vielä ja opettaja sanoi, että minulle tuodaan tiedoksi että ne energiat joiden kanssa teimme töitä tulivat noin 8. - 10. ulottuvuudesta. (me elämme nyt 3. ulottuvuudessa) Se veti hiljaiseksi. Sitä ennen opettaja oli kysynyt minulta miltä ne energiat tuntuivat ja totesin siihen että ihan tavallisilta ja tutuilta...

Toki puhuimme muustakin kuin mitä tähän kirjoitin, mutta osa niistä asioista on sen verran henkilökohtaista etten nyt kuitenkaan niitä halua lähteä jakamaan. Minulla on tehtävä valonkantajana, tiedän sen.

Tiettyä nöyryyttä tämä asia on tuonut; se että ihmiset luottavat siihen mitä sanon, varsinkin kun silloin tällöin toisinaan joudun kanavoimaan sitä mitä sanon, se että olen tekemisissä hyvin korkeiden energioiden kanssa, se että minä (siis minä?!) olen tähän tehtävään siunattu...

Olen saanut huomata että toimillani ja ajatuksillani on nykyään nopeampi vaste kuin ennen.

Eräänä päivänä suutahdin leikilläni yhteen työkaveriin. Vastailin hänen kysymyksiin hyvin lyhyesti ja loukkaantuneena, muka. Jossain vaiheessa minulle tuli tunne että olen oikeasti suuttunut hänelle vaikka tiesin että en todellakaan ollut! Loppujen lopuksi se tunne oli hyvin vahva ja halusinkin päästä siitä eroon, koska tiesin että tosiaankaan ole suuttunut hänelle. Olin teeskennellyt tunnetta jota ei ollut olemassakaan, mutta rupesinkin oikeasti tuntemaan sitä! Viimein purskahdin itse itkuun, menin ja pyysin nyörästi työkaveriltani anteeksi, ja kerroin totuuden, ja lupasin etten enää ikinä tee niin. Se oli todella karmea kokemus! Siis se tunne joka minulla oli, vaikka tiesin koko ajan ettei se ollut todellinen.

Kuinka suuri osa tunteistamme on todellisia? Miten ruokimme tunteitamme? Mitä tunteitamme haluamme ruokkia?

Eilen matkalla kauppaan totesin miehelleni: "Pitäisiköhän minun soittaa Herranhenkilölle kun olen nähnyt kahtena peräkkäisenä yönä unta että soitan hänelle...". Se oli sellainen retoorinen kysymys. Mutta: yllättäen kaupassa näinkin Herrahenkilön! Näin että hänellä on tapahtumat huomioon ottaen asiat hyvin, hän vaikutti hyväkuntoiselta, onnelliselta ja hän esitteli minulle naisystävänsä ja äitinsä. Minulle tuli asiasta hyvä ole. Sain jonkinlaisen rauhan.

Iltapäivällä olin lähdössä vierailulle ja mieheni huikkasi minulle kun lähdin "Tuo pullapussi tullessasi". En puhunut kyläpaikassa asiasta mitään. Mutta yhtäkkkiä emäntä sanoi "Tässä on pullaa, otat kotiisi." Mä tuijoitin sitä pullapussia ja naurahdin. Kerroin mitä mieheni oli sanonut ja niinpä tulin kotiin pullapussin, 2 leivän ja 4 munkin kera =D