Opiskelen kalevalaista jäsenkorjausta. Tänään alkoi toinen opiskeluvuosi. Iski epäilyksen hetket. Onkohan minusta sittenkään tähän? Alkoi tuntu etten koskaan saavut sellaista ammattitaitoa, että pääsisin näyttökokeesta läpi! Parantajan ura alkoi tuntua saavuttamattomalta etapilta tässä elämässä. Ehkä tämä tästä... Ehkä tämä on joku normaali parantajaksi kasvamisen oire ja vaihe?