Huomasin, että olen päivittänyt blogia noin kerran kuussa viime aikoina. No hui! Ennen päivitin blogia melkein joka päivä! Mitä kummaa on tapahtunut?

No väsymys. Ei blogiin vaan ylipäätään. Mennyt 2 vuotta on ollut ehkä pikkuisen rankkaa: entisen kodin myynti, muutto anoppilaan, rakentamisen suunnittelu ja aloitus, muutto rivariin, rakentamisen jatkuminen, muutto anoppilaan, epätoivo siitä kestääkö rakentaminen ikuisuuden, muutto omaan kotiin... sekaan sopii synttäreitä, hautajaiset, häät, opiskelu, työpaikan vaihto... Nojaa, eihän mun elämässä mitään tapahdu Silmänisku

Nyt ajattelin kuitenkin parannella tapojani ja jaaritella joutavia blogin täytteitä.

Viikonloppuna siis juhlittiin tupareita. Tupa oli täysi. Ja uskokaa pois, meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisitte voineet olla mukana! Saunakin lämpesi, ja muutamat meistä nauttivat sen löylyistä. Rääppiäisiä syödään vieläkin Nauru

Yksi tuparilahja oli lupaus kasvihuoneesta. Eli jossain vaiheessa varmaan tulette lukemaan sen tuomista riemun ja suuren epätoivon hetkistä. Puutarhahommia odottelemme muutenkin koko perhe.

Eilen olikin sitten aika muuttunut kesäisemmäksi kun aamulla heräsimme. Nämä kellojen siirtelyt eivät ennen ole minuun juuri vaikuttaneet. Mutta syksyllä huomasin, että elämä meni hetkeksi sekaisin. Kroppa ei tykänny. Eikä se tykkää nytkään. Joko minusta on tullut liian vanha siirtelemään kelloja tai sitten herkempi tämmöisille tekoajansiirroille.

Töissä on ollut vuoden kiireisin aika: tilinpäätökset. Osa on edelleen tekemättä mutta onneksi olen siinä jo voiton puolella. Huhtikuun puolella on luvassa tilinpäätösruokailu ja -teatteri <3

Olen kipuillut terveyteni kanssa. Menin vihdoin ja viimein marraskuussa työhöntulotarkastukseen. Enpä ollutkaan ollut töissä vasta kuin vuoden. Viaton Mutta siellä sitten selvisi, että verenpaine on pilvissä! Sepä sitten selittikin miksi päätä särkee, korvissa humisee, sydän muljahtelee ja portaita ei jaksa nousta vaikka menisi kuinka hiljaista vauhtia. Reilu viikko sitten aloitettiin lääkitys ja katsellaan nyt kuinka sen kanssa käy; sopiiko se minulle ja auttaako se.

Tänään kun tulimme kotiin, miesväki kipaisi lähikirjastoon. Sanottakoon tässä sivulauseena, että onni on kirjasto joka on nurkan naapurissa, kirjaimellisesti! Sinne uskaltaa päästää Herra 6 Weenkin yksinään, ja hän onkin perheemme ahkerin kirjaston käyttäjä ja käy kirjastossa 2 kertaa viikossa. Eihän vielä lukea osaa, mutta kirjastostahan voi lainata dvd-filmejä ja toisaalta kirjoista voi katsella myös kuvia. Noniin, olipas pitkä sivulause Silmänisku Miesväki siis kipitti kirjastoon ja minä päätin olla ahkera perheen äiti ja pistää pyykit pyörimään.

Siinäpä meinasin kuulkaa mennä sormi suuhun meikäläisellä. Kerran olen miehen kanssa katsonut yhdessä miten tuo uusi kone toimii. Mutta kertaakaan en ole sitä itse käyttänyt koska pyykinpesu on ollut mieheni kotityö! Olinpa kuitenkin melko näppärä koska sain pyykit pyörimään, vaikka suurin epäselvyys oli siinä etten tiennyt mihin suuntaan hana on auki. Kyllä siinä luki off ja on, mutta ei siitä selvää saanut kumpaanko suuntaan kääntäessä se off on päällä ja kumpaan on. Mutta kyllähän se selvisi sitten kun kone rupesi ottamaan vettä... että mies oli jättänyt hanan auki ja minä sitten olin sulkenut sen. Avasinpa uudestaan.

Koska miesväki oli edelleen kirjastossa, siirryin seuraavalle koneelle ja tyhjensin puhtaat astiat tiskikoneesta. Ja reippaana perheen äitinä myös täytin sen likaisilla astioilla. Siinä vaiheessa pojat tulivat kotiin ja nuorimmainen opasti minne se tiskiainetabletti laitetaan. Se olikin kuulkaas ovelassa paikassa se tiskiaineen paikka. Sitä luulisi että se on joka koneessa siinä koneen etuseinämässä, eikö vaan. Mutta eipä se tässä koneessa ollutkaan! Se olikin koneen sisällä korin etuosassa. Sain siis tabletin koneeseen. Jälleen oli se hetki edessä, että piti miettiä miten se kone saadaan käyntiin. Ei se niin vaikeaa ollutkaan ja tällä kertaa hanakin aukesi ensimmäisellä yrittämällä.

Siinä vaiheessa mieskin tuli kotiin ja oli hämmentyneen näköinen. Ei ehkä liian usein kannata yllättä tällä tavoin ettei se vaan totu siihen että vaimokin tekee kotitöitä...

Tästä tuli mieleen roolikasvatusilta meillä kotona. Mieheni laittoi ruokaa, ja mitä tein minä: kokosin porakoneen kanssa meidän uutta sänkyä. Ettei vaan pojille jää epäselväksi miten päin nämä naisen ja miehen roolit menee Nauru

Joko mä jaarittelin tänään riittävästi. Ehkä. Taidan sulkea koneen ja kaivaa jonkun kirjan esille.

Jaksoitko lukea kaiken?