Tätä elämää olen nähnyt useammassa erässä.

Tässä elämässä olen nainen, parantaja. Käytän apuna kasveja. Minulla on pieni, ehkä noin 3-vuotias lapsi ja odotan toista. Asun jossain kylän tai ehkä pienehkön kaupungin laidalla. Näen mäeltä talot ja minulla on kasvien keräilykori kainalossa.

Eräänä päivänä taloomme tulee mies, iso ja musta partainen. En tiedä miksi hän on vihainen, mutta kamalan vihainen hän on. Mies surmaa minut ja lapsen. Leijailen katon rajassa ja näen kun aviomieheni tulee kotiin ja löytää meidät kuolleena. Näen hänen tuskansa ja surunsa. Tavallaan tunnen myötätuntoa, mutta minun on hyvä ja rakkaudellinen olla. En osaa surra. Enhän minä ole kuollut! Vain se fyysinen keho on lakannut olemasta.