Eilen olin perheeni kanssa kaupungissa Elonkorjuu-juhlissa. Kaupungintalon puistossa aivan tuntematon henkilö tuli sanomaan, että on seurannut blogiani ja toivotti onnea uuteen kotiin. Häkellyin täydellisesti.

Harvinaista, että joku uskaltaa tulla sanomaan että tunnistaa. Se on ihan kivaa vaikkakin häkellyttävää. Kyllähän sitä ensimmäisinä sekunteina miettii, että mitäpä sitä on tullut naputeltua Nauru

Aina ei muista että tämä blogi on julkinen ja ihan kuka vain voi lukea tätä. Mies totesi että ilmankos hänestä tuntuu että ihmiset naureskelevat hänelle kaupungilla. Kieli ulkona Noh, se oli hänen huumoriaan. Paitsi että nyt minäkin tajusin, että täytyy olla muitakin jotka tunnistavat minut kaupungilla ja ehkä siksi olen joskus saanut pidempiä katseita osakseni kuin muuten olisin saanut. Olen vain vuosien mittaan tottunut siihen että jotkut katsovat pidempään enkä välttämättä kiinnitä siihen mitään huomiota.

Minulle voi tulla sanomaan, jos tunnistaa. En ainakaan vielä ole puraissut ketään. Silmänisku