Sain kutsun ystäväni syntymäpäiville. Kiva! Mutta voi ei: pitäisi pukeutua satuolennoksi!

Iski paniikki! Mä en tykkää pukeutua, enkä naamioitua. Mä olen sellaiseen aivan liian vakava mielinen. Eikä mulla edes ole mitään mihin pukeutua eikä mistään löydy vaatteita tällaiselle lihapullalle. Kaikki minussa vastusti ja mietin jo että mä en lähde ollenkaan.

Sitten muistin, että joku aika sitten päätin että ehkä mun ei tarvitse ottaa aina itseäni niin kauhean vakavasti. Elämäähän tämä vain on. Rauhoituin mutten sittenkään vielä ole sinut tämän pukeutumisasian kanssa.

Nyt tiedän jo miten ehkä pukeudun, vaikka se tyyppi ei satuolento olekaan. Mutta kun synttärisankari on itse sitä mieltä, että se sopii niin kai se sitten sopii. Menen mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta onneksi minulla on kuukausi aikaa sulatella tätä asiaa.