Minut herätti aamulla kylmä, märkä ja savunhajuinen koira joka hyppäsi vauhdilla päälle. Oli sitten ollut miehen kanssa ulkona enkä minä kuullut mitään!  niiden lähdöstä! Olin kyllä havahtunut siihen, että mies ei ollut enää vierässä, mutta Helmi oli vielä silloin. Joku tai jotkut naapureista varmaan lämmittivät mökkiään kun savunhaju oli tarttunut Helmin turkkiin. Olivat käyneet tekemässä mummolle lumityötkin.

Aamupäivästä lähdimme kauppareissulle isompaan kauppaan ja kävimme syömässäkin. Ostosreissulta tarttui matkaan esikoiselle uudet hiihtovälineet, pari Harry Potter dvd:tä (odottamaan että niistä on kirjat ensin luettu), vähän joulukoristeita, ruokaa ja muuta kotona tarvittavaa tuotetta.

Mutta voi että on raskasta asioida näissä superhypermarketeissa! Se ihmisten ja äänien määrä. Ahdistavaa. Ennen siihen oli niin tottunut ettei sitä tajunut. Nyt kun siellä käy harvoin niin se suorastaan hyökyy päälle. Ja mä unohtelen ostaa siellä kaupassa ihan tavallisia asioita. Puhumattakaan siitä kävelemisen määrästä! Oma lähikauppa on paras. Siellä ei kukaan eksy toisesta, siellä jaksaa kävellä takaisin juustohyllylle jos unohtaa jotain ja siellä kauppias oikeasti saattaa palvella joskus lihatiskillä tai jopa kassalla. Eläköön kyläkauppa!

Kotona lämmitettiin sauna ja rentouduttiin. Koiran ulkoilutuksen yhteydessä virittelin kynttilät lyhtyihin pihalle. Kun tulin äsken koiran kanssa iltapissalenkiltä, näytti tosi kivalle ne lyhdyt. Toki muidenkin naapureiden mitä erilaisimmat jouluvalot.

Ulkona oli iltapissalenkillä hetkittäin niin hiljaista ettei kuulunut mitään muuta kuin minun ja koiran askeleet. Ja me sentään olemme aika keskellä kylää! Piti ihan pysähtyä ja kuunnella onko se oikeasti totta; ja oli se. Me molemmat seisoimme ihan hiljaa eikä mitään kuulunut hetkeen. Toki kohta sitten kuului kaukaisempi auton ääni, ja sitten lähempääkin. Mutta pian oli taas hiljaista.

Mies viritteli äsken meidän makuuhuoneen verhotankoon jouluvalot ja minä eteisen peiliin kuusikyönnöksen joulupalloilla (ei oikea kuusta).