Aamulla menimme siis Esikoisen kanssa koululle juttelemaan opettajan kanssa. Tuli taas todistettua, että tunnen lapseni oikein hyvin. Ei mitään yllätyksiä. Tiedän missä on hyvä ja missä kaipaa harjoitusta ja tukea. Opettaja juttelikin lähinnä pojan kanssa ja kertoi miten hänen mielestään hommat ovat menneet. Lopussa sopivat, että enemmän viittausta tunnilla ja positiivisella asenteella.

Työpäivä oli kiireinen. Tilinpäätöskausi on alkanut ja siltä se myös tuntuu. Pää on täynnä lukuja ja jaksotuksia ja alveja ja siirtosaamisia ja velkoja.

Kotikylällä kävin illalla ruokakaupassa, tulin kotiin, viskasin ostoskassit ovesta sisään ja vaihdoin ne koiraan ja lähdin sen kanssa ulos. Olin ollut koiralenkin jälkeen jo jonkun aikaa kotona kun vartin yli kuusi tajusin että esikoinen ei ole kotona. Ihmettelin sitä miehelle, joka luuli että minä tiedän missä poika on. No en tiennyt - meillä kummallakaan ei ollut mitään aavistustakaan missä lapsi on!

Minä soitin ensin lapsen kännykkään johon ei saanut yhteyttä ollenkaan. Pikkuisen sydäntä kylmäsi. Sen jälkeen rupesin käymään mahdollisia paikkoja läpi kännykän yhteystietolistalta. Ensimmäinen paikka ei tuottanut tulosta. Toisessa paikassa ei heti vastattu, mutta kohta soitettiin takaisin päin. Sieltäpä tärppäsi ja luokkakaverin äiti sanoi meidän esikoisen olleen heillä mutta lähteneen ihan äskettäin kotiin. Ja sieltäpä poika vartin sisään tulikin: "Hups, taisin unohtaa ilmoittaa".

Poika määräsi itselleen rangaistukseksi kahden päivän pelikiellon.

Kaverille saa mennä. Mutta aina pitää muistaa ilmoittaa minne menee ja milloin on tulossa poissa. Kännykäkin olisi hyvä välillä ladata.

Ruuaksi oli hyvää peruna-porkkanamuusia ja uunilohta sekä esikoisen tekemää salaattia.