Olen aina rakastanut 60- ja 70-luvun iskelmää. Mistä johtunee, että rakastan sitä edelleen ja pidän sitä parempana kuin mitään uutta musiikkia vaikka sielläkin on paljon hyviä esiintyjiä ja kappaleita. Johtuuko se siitä että olen elänyt lapsuuttani niiden ympäröimänä, en tiedä.

Mietin tänään miltä elämä mahtaa tuntua sen jälkeen kun esim. Katri Helenaa, Dannyä, Paula Koivuniemeä, Marionia, Frediä jne. ei enää ole. Sitten kun viimeinenkin näistä lapsuuteni tähdistä on poistunut fyysiseltä tasolta. Koska olen syntynyt 1971, nämä tähdet ovat minun näkökulmasta "aina olleet olemassa". Hyvänen aika! Kun viimeinen heistä lähtee, yksi valtava ajanjakso päättyy!

Onneksi on loistavia tallenteita joita voi kuunnella ja katsella, ja joita esittää myös lapsilleen. Pojat olivat kuulleet televisiosta Tapani Kansan "Äidin pikkupoika" ja yhden kultaisen päivän ajan lauloivat sitä jatkuvalla syötöllä. Elämän jatkumoa. Lienen muutenkin tartuttanut iskelmärakkauteni tahtomattani myös lapsiini koska pojat haluavat kuunnella Juha Tapion "Kaksi puuta", Suvi Teräsniskan "Elävältä haudattu", Lauri Tähkä ja Elonkerjuun "Pauhavaa sydän" jne jne.